

MUSIIKKI
Severi Laakso on Tampereelta kotoisin oleva muusikko. Hänen musiikissaan yhdistyvät ikuisuuden ja arjen pohdiskelu sekä monipuoliset syvälliset melodiamaisemat. Hän julkaisi esikoisalbuminsa Suureen maailmaan helmikuussa 2024. Fyysisen CD-albumin lisäksi kappaleita voi kuunnella suoratoistopalveluista, jossa hänen kappaleistaan Suureen maailmaan ja Loista tähti pääsivät ”Iskelmä kuuluu kaikille” -viralliselle soittolistalle. Laakso
oli myös Radio Sun:lla Viikon Tähtikokelas. Hänen musiikkinsa on soinut myös Radio DEI:n sekä Järviradion taajuuksilla. Laaksosta tehtiin ohjelma YLE:n Pisara-ohjelmasarjaan.
Laaksolla on pitkä historia musiikin kentältä. Hän on soittanut lukuisten muusikkojen kanssa eri projekteissa. Omaa musiikkiansa Laakso esittää trubaduurina, duo-kokoonpanolla sekä bändillä eri puolilla Suomea. Konsertteja Laakso tekee yhteistyössä Kansan Raamattuseuran kanssa. Laakso on yksi palkitun lastenmusiikkiyhtye Naattiorkesterin jäsenistä. Hän konsertoi myös yhdessä pitkän linjan laulaja BERIT:n kanssa.
SUUREEN MAAILMAAN
Severi Laakso julkaisi esikoisalbuminsa Suureen maailmaan helmikuussa 2024. Albumilta löytyvät kappaleet ovat pääosin yksinomaan Laakson käsialaa, mutta kokonaisuudesta löytyy myös kaksi kappaletta, jotka Laakso on tehnyt yhteistyössä toisen sanoittajan kanssa. Albumilla olevat laulut Suureen maailmaan ja Loista tähti on julkaistu singleinä suoratoistopalveluissa ennen varsinaista levyn julkaisua. Kyseisiä kappaleita on saatu kuulla myös Radio Dein taajuuksilla ja niistä on tehty musiikkivideot YouTubeen. KRS-tube taltioi esikoisalbumin julkaisukeikan.
Suureen maailmaan CD-levyä voit ostaa keikoilta, PÄIVÄ-osakeyhtiöltä, kristillisistä kirjakaupoista tai lähettämällä seuraavat tiedot sähköpostilla osoitteeseen officialseverilaakso@gmail.com
1. Nimi
2. Sähköposti (laskua varten)
3. Toimitusosoite
4. Puhelinnumero
5. Tilaamani tuotteet ja kappalemäärä
Hinnat: Cd-levy 20€ + toimituskulut (2,40€)
